Alustavat kilpailuohjeet - V-S avoin AM-keskimatka 2018
Sunnuntaina 3.6.2018 Somerolla
Lopulliset kilpailuohjeet nähtävillä kilpailupaikalla.
Päivityksiä: Muokattu lähdön kuvausta siten, että H/D12-14-sarjojen kartan saamista lukuun ottamatta käytännöt ovat kaikille samat. Lisätty tuomarineuvosto ja maalin sulkeutumisaika. Pidennetty kuntosuunnistuksen lähdön aikaväliä. Jätetty grillimakkara pois kahvion valikoimasta metsäpalovaroituksen ja kilpailukeskuksen maaperän vuoksi.
Säännöt
Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Varsinais-Suomen Suunnistuksen ohjeita AM-kilpailuille ja näitä järjestäjien ohjeita.
Toimihenkilöt
Kartta
5/2018 6-värinen tulostekartta. Kartta on muovisuojuksessa. Kartan koko A4 kaikissa sarjoissa. Mittakaava sarjoissa H12, D12, H45- ja D45- 1:7 500, muissa 1:10 000. Kartta on uusien kuvausohjeiden mukainen.
Karttoja ei kerätä pois maalissa. Suunnistuksen lajisääntöjen mukaan kilpailijat eivät saa näyttää kilpailukarttaa ja rataa muille kilpailijoille eikä huoltajille ennen viimeistä lähtöaikaa.
Rastimääritteet
Tulostettu karttoihin. Ei irrallisia määritteitä.
Maasto
Maasto on pääosin nopeakulkuista kangas- ja suppamaastoa. Joitakin vaihtelua tuovia tiheämpiä taimikkoalueita myös löytyy. Talven aikana on osassa maastoa tehty harvennushakkuita.
Sarjat ja kilpailumatkat
Sarjat ovat avoimia kaikille. Varsinais-Suomen aluemestaruuskilpailu käydään Varsinais-Suomen Suunnistuksen jäsenseurojen jäsenten välisenä. Aluemestaruuskilpailuun osallistuminen ei edellytä lisenssin lunastamista.
Sarja | Matka (km) | Sarja | Matka (km) | |
---|---|---|---|---|
H21 | 5,2 | D21 | 4,2 | |
H35 | 4,2 | D35 | 3,5 | |
H40 | 4,1 | D40 | 3,5 | |
H45 | 4,1 | D45 | 3,5 | |
H50 | 3,7 | D50 | 2,3 | |
H55 | 3,4 | D55 | 2,3 | |
H60 | 2,7 | D60 | 1,8 | |
H65 | 2,5 | D65 | 1,8 | |
H70 | 2,1 | D70 | 1,7 | |
H75 | 1,8 | D75 | 1,7 | |
H80 | 1,7 | |||
H85 | 1,7 | |||
H90 | 1,7 | |||
H20 | 4,2 | D20 | 3,4 | |
H18 | 3,7 | D18 | 3,4 | |
H16 | 3,1 | D16 | 2,6 | |
H14 | 2,3 | D14 | 2,3 | |
H12 | 1,6 | D12 | 1,6 |
Lähtöluettelo
Lähtöluettelo nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla sekä lähtöpaikalla.
Lähtö ja mallirasti
Lähtöön on matkaa 800 m. Viitoitus alkaa opaspaalulta, jossa on myös mahdollisuus tarkistaa kilpailukortin toimivuus mallirastilla.
Lähtökarsinaan kutsutaan viisi minuuttia ennen lähtöaikaa. Sarjojen H/D12 ja H/D14 suunnistajat saavat tutustua karttaansa minuuttia ennen lähtöä, muiden sarjojen suunnistajat saavat karttansa lähtöhetkellä. Kilpailija vastaa itse oikean kartan ottamisesta.
Lähdöstä on viitoitus K-pisteelle. Viitoitukselta ei saa poiketa.
Lähtö suljetaan 15 min viimeisten lähtöaikojen jälkeen.
Kilpailunumerot
Kaikki käyttävät kilpailunumeroita, jotka ovat noudettavissa opaspaalun läheltä. Omat hakaneulat. Kilpailunumeroita ei tarvitse palauttaa maalissa.
Ensiapu
Ensiapupiste kilpailukeskuksessa maalin läheisyydessä.
Maali
Viimeinen rasti on kaikille yhteinen. Viimeiseltä rastilta johtaa viitoitus maaliin. Kilpailussa on käytössä maalileimaus maaliviivalla. Puuttuva maalileima johtaa hylkäämiseen.
Maali suljetaan klo 15:00.
Keskeyttäneet
Keskeyttäneiden tulee ilmoittautua maalissa.
Emit
Kilpailija on itse vastuussa Emit-korttinsa toimivuudesta. Tarkista korttisi mallirastilla. Toimimattoman kortin tilalle voit vuokrata uuden kilpailuinfosta. Emit-tarkistuslipukkeet ovat saatavilla opaspaalulta.
Vuokrakortti noudetaan, maksetaan ja palautetaan kilpailuinfossa. Vuokrakortin hinta on 5 €. Palauttamatta jääneestä Emit-kortista veloitetaan 70 €.
Palkinnot
Aluemestaruuskilpailun sarjoissa palkitaan 3 parasta Varsinais-Suomen Suunnistuksen jäsenseurojen kilpailijaa AM-mitalein.
H/D21 ja H/D12-20 sarjojen mitalit jaetaan tulosten valmistuttua. H35-90 ja D35-75 sarjojen mitalit noudettavissa infosta tulosten valmistuttua.
Pesu
Ei pesumahdollisuutta kilpailukeskuksessa.
Härjänvatsan uimaranta sijaitsee noin 7 kilometrin päässä kilpailukeskuksesta Suomusjärventien ja Oinasjärventien risteyksessä (os. Silvantie 2, Kiikala).
Käymälä
Vain kilpailukeskuksessa.
Ravintola
Kilpailukeskuksessa on kahvila, jossa myynnissä muun muassa kahvia, virvoitusjuomia ja täytettyjä suolaisia leipiä. Maksu vain käteisellä, ei maksukorttimahdollisuutta.
Kuntosuunnistus
Kuntosuunnistus 4 km ja 2,5 km radoilla. Lähtö ja maali kilpailukeskuksen läheisyydessä, opastus opaspaalulta. Maali ei ole sama kuin kilpasarjoissa. Kuntosuunnistajien tulee ilmoittautua kuntosuunnistuksen maalissa.
Lähtö auki klo 11:30 – 13:00. Osanottomaksu 10 €, 16-vuotiaat ja nuoremmat 5 €. Maksu lähdössä käteisellä tai Smartumin henkilökohtaisella Liikuntasetelillä. Emit-leimaus. Emit-vuokra 5 €.
Karttoja ei kerätä pois maalissa. Karttaa ei saa näyttää kilpailijoille eikä huoltajille ennen kilpailun viimeistä lähtöaikaa.
Metsäpalovaroitus
Alueella on voimassa metsäpalovaroitus. Kaikenlainen tulenteko ehdottomasti kielletty. Erityistä varovaisuutta noudatettava kaikessa toiminnassa.
Onnea kilpailuun!
Suomusjärven Sisu