Suomusjärven Sisu

Ilmoitustaulu

Jukolan ilmoittautuminen avattu

Ensi kesänä Jukolan viesti kulkee kaksikielisellä nimellä Porvoo Borgå Jukola ja järjestetään 17.-18.6.2023.

Tapahtuma on nyt lisätty Netti-ilmoon. Toivomme, että kaikki kiinnostuneet ilmoittautuvat mahdollisimman ajoissa. Aktiivisuunnistajien osalta olisi mukava myös kuulla ajoissa, jos tapahtuma jää tällä kertaa väliin. Näin saamme joukkueiden määrät päätettyä ajoissa aiemmissa ilmoittautumisportaissa ja joukkueiden kokoaminen on sujuvampaa. Kiitos.

Mahdolliset yhteydenotot kaikkeen aiheeseen liittyvään minulle (arto(a)suomusjarvensisu.fi).

» Kisasivut

Arto - 04.12.2022 16:37

Yhteislenkkejä Somerolla

Välitän oheiset terveiset Someron Esalta:
---
Järjestämme joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo.9.00 yhteislenkin. Lenkki voi olla esimerkiksi sauvakävelyä, polkujuoksua, maantiejuoksua, hiihtoa tai pyöräilyä. Lenkin kesto on 1,5-2 h. Tempo on kevyt ja määräytyy ryhmän mukaan. 

Yhteislenkkeihin voi osallistua kuka tahansa. Minimivaatimuksena on kyettävä hölkkäämään kevyesti 5 km. Ryhmästä tehdään Whatsapp-ryhmä, jossa sovitaan lähtöpaikasta. Ilmoittaudu mukaan viestillä Sampo Virtaselle 040-7651008, hän lisää sinut ryhmään. Osallistuminen on ilmaista.

» Someron Esa

Arto - 27.11.2022 12:14

Kiitos Riston Hölkästä

Kiitokset kaikille Riston Hölkän yhteistyökumppaneille, reittien maastojen maanomistajille sekä talkooväelle. Kävijämäärä on ollut hienoisessa nousussa ja itse asiassa oli nyt suurin noin kymmeneen vuoteen. Tapahtumalle on siis edelleen tilausta. Ensi vuotta kohti siis!

Arto - 06.11.2022 21:50

Kiitos patikasta

Kiitokset kaikille osallistujille! Patikoitsijoita oli runsaslukuisesti, enempi ja vähempi karvaisia. Kelikin suosi tänä vuonna. Löytötavaroihin jääneistä hansikkaista ja heijastimesta voi kysellä Matilta, 050 376 7547.

Matti - 31.10.2022 16:38

Riston Hölkkä

42. Riston Hölkkä järjestetään Sisumajalla kahden viikon kuluttua su 6.11. Toivomme runsasta osanottoa talkoisiin ja luonnollisesti myös itse hölkkään. Hölkkään osallistuminen on helppo yhdistää ennen ja/tai jälkeen tapahtuviin talkoisiin, joissa kaikki apu otetaan ilolla vastaan.

Sisun suunnistajat voivat ilmoittautua kilpailukutsussa kuvattujen tapojen lisäksi Netti-ilmon kautta. Ilmoittautumalla ennakkoon helpotat kilpailutoimiston toimintaa, joten suosittelemme sitä vahvasti kaikille. Sisua edustavien jäsenten osanotto on ilmainen kilpasarjoissa.

Järjestelytalkoot järjestetään Sisumajalla lauantaina 5.11. klo 12 alkaen. Kahvitarjoilu.

Tärkeintä on siis olla mukana tavalla tai toisella. Jos voit lisäksi ilmoittaa osallistumisestasi talkootehtäviin ennakkoon minulle, niin helpotat organisointia. Kaikissa tähän liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä minuun: arto(a)suomusjarvensisu.fi, 050 359 3860.

Nähdään Sisumajalla!

» Riston Hölkkä

Arto - 22.10.2022 18:13

Halikko-viestin joukkue

Sisusta on ilmoitettu kilpasarjaan yksi joukkue. Viestin rakenne määrittää hyvin pitkälle juoksujärjestyksen. Ohessa joukkue, päivitetty perjantaina:

1. Mikko Mäkirinne
2. Katariina Tiikko, Siiri Anttila, Mika Kerkola
3. Timo Rapakko, Lasse Kallio, Tiina Kerkola
4. Joona Koski, Kaj Raute, Matti Yliluikki
5. Terhi Sinnelä, Tuomo Ratia, Jyrki Kuusisto
14. Harri Sinnelä
15. Hanna-Mari Ruotsalainen

Varalla: Lasse Kataja

Mahdolliset yhteydenotot minulle.

» Kisasivut

Arto - 13.10.2022 19:09

Ystävien maili / Mauri 70

Torstaina vietettiin Maurin 70-vuotispäivää Sisumajalla. Tarjolla oli myös Ystävien Maili -suunnistus. Liitteenä löydät pdf-muodossa tulokset ilman ikätasoituksia ja ikätasoituksen kanssa. Kiitoksia mukana olleille ja vielä seurankin puolelta onnittelut Maurille!

» Tulokset (pdf)

Arto - 07.10.2022 19:48

Halikko-viesti la 22.10.

Vielä muistutus Halikko-viestistä. Jotta kilpailuun saadaan joukkue Sisustakin, tarvitaan vielä lisää kiinnostuneita. Jos Sisun joukkueessa juokseminen kiinnostaa, käy ilmoittautumassa Netti-ilmoon mahdollisimman pian, kiitos.

» Netti-ilmo

Arto - 01.10.2022 13:48

Suunnistuksen kaupunginmestaruudet 30.9.

Suunnistuksen Salon kaupunginmestaruuskilpailu järjestetään perjantaina 30.9.2022 Hossuksen uimapaikalla. Kilpailukutsu ja tarkemmat tiedot Perttelin Peikkojen sivuilla.

» Perttelin Peikot

Arto - 22.09.2022 19:35

Mauri 70

Ystävät,

Tervetuloa to 6.10.2022 klo 14-20 välisenä aikana Sisumajalle! Kahvipannu kuumana, mailin suunnistus (ikätasoitus) ja sauna lämpimänä. Ilmoittele 2.10. mennessä, pääsetkö tulemaan, jotta osataan varata kahvia ja karttoja oikea määrä. 044 537 5551 tekstiviesti tai mauri.sinnela(a)gmail.com.

Mauri - 19.09.2022 19:18

Ykkössuunnat-kauden päätös ke 14.9.

Kauden päätösrastit keskiviikkona 14.9. järjestetään perinteisesti Sisumajalla, opastus Karjalohjantien ja Kekkosentien risteyksestä.

Tarjonta on runsas: sauna on lämmin, uintimahdollisuus, aktiivisimpien kävijöiden palkitseminen ja kahvitarjoilu. Ratavaihtoehtoina on:
- 1,5 km 8 rastia
- 2,8 km 10 rastia
- 3,7 km 12 rastia
- 5,1 km 16 rastia

Iltojen pimetessä lähdöt klo 17 - 18.30. Tervetuloa!

» Ykkössuunnat 2022

Arto - 11.09.2022 19:21

Ykkössuunnat Arpalahdessa ke 7.9.

Kauden toiseksi viimeiset Ykkössuunnat järjestetään keskiviikkona 7.9. Arpalahdessa, opastus Arpalahdentieltä.

Tarjolla on neljä runsasrastista keskimatkan tyyppistä rataa:
- 1,1 km 7 rastia
- 2,6 km 12 rastia
- 3,8 km 14 rastia
- 5,3 km 17 rastia

Iltojen pimentyessä lähdöt klo 17.00-18.30. Tervetuloa!

» Ykkössuunnat 2022

Arto - 05.09.2022 19:57

WMOC 2023

Pyynnöstä välitän oheisen viestin:
---

Suunnistuksen ensi vuoden veteraanien MM-kilpailut (WMOC) kisataan Slovakiassa 10.-19.8.2023.

Aiemmista matkoista saadun positiivisen palautteen sekä asiaa kohtaa osoitetun kiinnostuksen johdosta, olen järjestämässä kisoihin kaikille suomalaissuunnistajille avointa ryhmämatkaa.

Lisätietoja löytyy projektin omilta www-sivuilta: https://www.wmoc.fi

Veteraanisuunnistusterveisin,
Juha Nappu

» wmoc.fi

Arto - 30.08.2022 19:04

Kiitokset talkoolaisille!

Lämmin kiitos Sisumajan puutalkoisiin osallistuneille! Noin 20 heittokuutiota puita saatiin sisälle talven saunailtoja odottamaan.

Matti - 25.08.2022 21:09

Ykkössuunnat Suomusjärven kirkolla 24.8.

Seuraavat Ykkössuunnat Suomusjärven kirkolla. Opastus Karjalohjantieltä kirkon kohdalta. Lähdöt klo 17-19.

Neljä rataa:
- 1,2 km, 5 rastia
- 3,0 km, 7 rastia
- 5,0 km, 12 rastia
- 6,7 km, 17 rastia

Parin kilometrin päässä on tarjolla keskiviikkoiseen tapaan Sisumajan saunailta uintimahdollisuudella.

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 22.08.2022 17:52

Puutalkoita Sisumajalla

Sisumajalla olisi tarvetta talkoolaisille puiden sisään heittämisen merkeissä. Tähän sopivia ajankohtia ovat erityisesti elokuun saunaillat lauantaisin ja keskiviikkoisin, jolloin talkoiden perään pääsee saunomaan ja uimaan.

Jos muu ajankohta sopisi itselle paremmin, ole yhteydessä Matti Mäkirinteeseen (0400 523 258).

Kiitos jo ennakkoon!

Arto - 20.08.2022 11:26

Halikko-viesti la 22.10.2022

Syksyn Halikko-viestin kilpailukutsu on julkaistu. Ikärajoitukset ovat samat kuin viimeksi, mutta tänä vuonna ankkuriosuus on kilpasarjassa varattu naisille.

Toivomme, että kiinnostuneet sisulaiset ilmoittautuisivat mahdollisimman ajoissa Netti-ilmoon tai minulle (arto(a)suomusjarvensisu.fi). Koska osuusrajoitukset aiheuttavat ylimääräistä pohdintaa, autat joukkueiden kokoajia merkittävästi ilmoittamalla oman tilanteesi hyvissä ajoin, myös siis jos et ole käytettävissä.

Ensisijaisesti tähtäämme siis kilpasarjaan, mutta jos rajoitukset tulevat haasteeksi, kuntosarja on toissijainen vaihtoehto. Jos kiinnostuneita on riittävästi, voimme selvittää myös toisen joukkueen mahdollisuutta kuntosarjaan esimerkiksi yhteistyössä naapuriseurojen kanssa.

» Kisasivut

Arto - 17.08.2022 17:25

Ykkössuunnat Kyöppelinharjulla ke 17.8.

Seuraavat Ykkössuunnat keskiviikkona 17.8. Kyöppelinharjulla. Maasto on hyväkulkuista harju- ja suppamaastoa. Pitkällä ja keskipitkällä radalla on myös osin kalliomaastoa.

Neljä rataa:
- Helppo 1,5 km
- Lyhyt 2,9 km
- Keski 5,0 km
- Pitkä 6,9 km

Opastus on tieltä 110 (Hki-Tku) Varesjärventien risteyksestä. Lähdöt klo 17-19.

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 13.08.2022 12:50

Ykkössuunnat Kalmankorvessa ke 10.8.

Seuraavat Ykkössuunnat suunnistetaan keskiviikkona 10.8. Kalmankorvessa, opastus tieltä 110 (Hki-Tku) Kalmankorventien kohdalta. Lähdöt klo 17-19.

Neljä rataa:
- Helppo 1,7 km
- Lyhyt 2,6 km
- Keski 4,1 km
- Pitkä 5,9 km

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 07.08.2022 19:23

Ykkössuunnat Tynnärlammella ke 3.8.

Seuraavat Ykkössuunnat järjestetään Tynnärlammella keskiviikkona. Opastus Kurkelantien ja Järventaustantien risteyksestä.

Neljä rataa:
- Pitkä 5,5 km, 16 rastia
- Keski 4,1 km, 13 rastia
- Lyhyt 2,5 km, 8 rastia
- Helppo 1,5 km, 8 rastia

Lähdöt klo 17-19. Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 02.08.2022 22:15

Ykkössuunnat Kaskistonnummella ke 27.7.

Seuraavat Ykkössuunnat järjestetään Kaskistonnummella keskiviikkona. Opastus Oinasjärventieltä.

Neljä rataa:
- Pitkä 7,0 km, 14 rastia
- Keski 4,7 km, 12 rastia
- Lyhyt 2,9 km, 8 rastia
- Helppo 1,8 km, 6 rastia

Lähdöt klo 17-19. Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 25.07.2022 22:09

Ykkössuunnat Johannislundissa ke 20.7.

Seuraavat kaksi Ykkössuunnat-iltarastia ovat Kiikalan lentokentän lähimaastossa. Keskiviikkona 20.7. keskuspaikkana on Johannislund, joka toimi myös vuoden 1963 Jukolan Viestin keskuspaikkana. Kyseisen Jukolan kartta löytyy kuvapankista, kiitos Timolle siitä!

Keskiviikkona on tarjolla neljä rataa: 2,0 km, 2,9 km, 4,4 km ja 5,9 km. Lähdöt klo 17-19. Pidemmät radat käyvät Särämäen maastossa, joka on tuttu vuoden 2015 FinnSpring-kilpailuista.

Opastus Oinasjärventien ja Lasikyläntien risteyksestä. Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 17.07.2022 19:31

Ykkössuunnat Lemulassa ke 6.7.

Seuraavat Ykkössuunnat keskiviikkona 6.7. Lemulassa, opastus Kurkelantieltä Lemmulantien risteyksestä. Lähdöt klo 17-19.

Neljä rataa:
- 1,4 km (7 rastia)
- 2,8 km (10 rastia)
- 3,6 km (11 rastia)
- 4,8 km (15 rastia)

Pidemmillä radoilla osittain vaativaa avokalliomaastoa, minkä vuoksi matkat ovat hieman lyhyemmät.

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 05.07.2022 16:26

Ykkössuunnat Komisuolla ke 29.6.

Seuraavat Ykkössuunnat keskiviikkona 29.6. Komisuon kankailla. Opastus on Suomusjärventieltä Komisuon koulun kohdalta. Lähdöt klo 17-19.

Neljä rataa:
- 1,6 km (7 rastia)
- 3,0 km (10 rastia)
- 4,3 km (13 rastia)
- 6,3 km (18 rastia)

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 26.06.2022 17:48

Ykkössuunnat ke 22.6. Hyyppärässä

Huomenna keskiviikkona on tarjolla upeaa Hyyppärän maastoa. Keskuspaikka luontopolun parkkipaikalla Oinasjärventien varrella (Oinasjärventie 366).

Neljä rataa:
- Helppo 1,3 km 6 rastia
- Lyhyt 2,3 km 10 rastia
- Keski 3,8 km 12 rastia
- Pitkä 5,3 km 13 rastia

Lähdöt klo 17-19. Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 21.06.2022 18:30

Jukolan viestin kartat

Jukolan viestin noutamattomat kartat ovat Maurilla. Sopikaa Maurin kanssa noudosta tai tuomisesta johonkin tapahtumaan.

Kiitokset kaikille mukana olleille!

Arto - 20.06.2022 19:14

Lukkari-Jukola

Hyvää ennakkomateriaalia tulevasta kisamaastosta, käykääpä tutustumassa.
https://www.suunnistasujuvammin.fi/
https://www.ocpuisto.net/category/puistotv/

Miksu - 10.06.2022 22:36

Ykkössuunnat Ojamäenkalliolla ke 15.6.

Seuraavat Ykkössuunnat keskiviikkona 15.6. Ojamäenkallion eteläosassa. Opastus tieltä 110 (Hki-Tku) Mäntysaarentien risteyksestä. Lähdöt klo 17-19.

Tarjolla on neljä rataa: 1,2 km, 2,5 km, 4,5 km ja 7 km.

Tervetuloa viimeistelemään Jukolaan valmistautumistasi!

» Kalenteri

Arto - 10.06.2022 19:48

Ykkössuunnat Rautsuolla ke 8.6.

Ykkössuunnat tällä viikolla Rautsuolla, opastus Kurkelantieltä Pillisuontien risteyksestä.

Neljä rataa:
- 6,9 km, 16 rastia, 1:10 000
- 4,7 km, 12 rastia, 1:7500
- 3,1 km, 9 rastia, 1:7500
- 1,6 km, 7 rastia, 1:5000

Lähdöt klo 17-19. Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 07.06.2022 06:56

Ykkössuunnat ke 1.6. Ojamäenkalliolla

Keskiviikon Ykkössuunnat tällä viikolla Ojamäenkalliolla, opastus tieltä 110 (Hki-Tku) Kalatien risteyksestä. Lähdöt klo 17-19. Opastus saatavilla helpolla radalla noin klo 17.

Tarjolla on neljä rataa:
- Helppo 1,9 km (1:7500)
- Lyhyt 2,7 km (1:7500)
- Keski 4,0 km (1:10000)
- Pitkä 6,4 km (1:10000)

Lisäksi paikalla on PullaPuiston kahvila-auto.

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 30.05.2022 20:06

Salon Seudun Rastiviestin joukkueet

Ohessa ilmoitetut joukkueet tiistain Rastiviestiin. Kolmosjoukkueesta on sovittu järjestäjien kanssa, vaikka ei olekaan IRMAssa näkyvissä. Siinä olisi vielä kahdelle juoksijalle tilaa.

SuSi I: Jyrki, Terhi, Kaj, Luikki, Tuomo, Rami H
SuSi II: Jouni I-M, Siiri, Raimo K, Aleksi, Timo R, Timo B
SuSi III: Lasse Kallio, Lasse Kataja, Riitta, Mauri, Pirjo, 6 ?

Tarkistakaa emit-numeronne lähtölistalta: https://irma.suunnistusliitto.fi/irma/public/file/downloadAttachment?id=25433600.

» Kisasivut

Arto - 29.05.2022 21:49

Ykkössuunnat ke 18.5. Varisjoella

Seuraavat Ykkössuunnat keskiviikkona 18.5. Varisjoella Kailjärven ja Riiduksen maastossa, opastus Oinasjärventien ja Kalmankorventien risteyksestä (karttalinkki).

Neljä rataa: 1,7 km, 3,0 km, 4,8 km ja 6,1 km. Lähtö on auki klo 17-19.

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 15.05.2022 17:05

Ykkössuunnat Laperlassa ke 11.5.

Ykkössuunnat keskiviikkona 11.5. Laperlassa, Riitjärventie 1. Opastus tien 110 (Hki-Tku) ja Häntäläntien risteyksestä, noin 3 km Kitulasta Salon suuntaan.

Maasto lumeton. Lähdöt klo 17-19.

Radat
- Helppo 1,5 km (1:7500)
- Lyhyt 2,7 km (1:7500)
- Keski 4,5 km (1:10000)
- Pitkä 6,4 km (1:10000)

Tervetuloa!

» Kalenteri

Kaj - 08.05.2022 21:00

Salon Seudun Rastiviesti ti 31.5.2022

Salon Seudun Rastiviestin kilpailukutsu on nyt julkaistu IRMAssa. Kisapäivä on aiemmin ilmoitetun mukaisesti tiistai 31.5. Perttelin Peikkojen vastatessa järjestelyistä.

Sisulaisten toivotaan ilmoittautuvan runsaslukuisesti hyvissä ajoin joukkueiden kokoamisen helpottamiseksi. Ilmoittautumiset minulle tai Netti-ilmoon.

» Netti-ilmo

Arto - 05.05.2022 19:28

Ykkössuunnat Kyöppelinharjulla ke 4.5.

Ykkössuunnat ensi keskiviikkona Kyöppelinharjun kangas- ja suppamaastossa. Tarjolla on taas neljä rataa:
- Pitkä 6,7 km (14 rastia)
- Keski 4,7 km (12 rastia)
- Lyhyt 3,0 km (9 rastia)
- Helppo 1,6 km (6 rastia)

Lähdöt klo 17-19.

Lumitilanne maastossa on hyvä. Maasto on pääosin (90 %) täysin lumeton. Varjoisimpien ja syvimpien suppien pohjilla kuten myös suoalueilla voi olla paikoin lunta max. 15 cm. Rasteja ei löydy lumisimmilta paikoilta.

Tervetuloa!

» Kalenteri

Arto - 01.05.2022 20:56

Lukkari-Jukola lähestyy

Alla pyynnöstä välitettynä Lukkari-Jukolan järjestäjien kutsu talkoisiin. Muistutan samalla, että käsillä ovat viimeiset päivät ennen kuin normaalihintainen ilmoittautuminen päättyy. Toistaiseksi Sisusta on ilmoitettu kaksi joukkuetta molempiin viesteihin, mutta jos kiinnostuneita löytyy riittävästi, lisäjoukkueita voidaan vielä ilmoittaa. Ilmoittautumiset minulle tai Netti-ilmoon.
---

Mahtavaa, että muutaman vuoden tauon jälkeen suunnistajien suurtapahtuma, Jukolan ja Venlojen viesti, kisataan taas Varsinais-Suomessa.

Jukolan viestissä sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua tapahtumaan myös talkoolaisena ilman, että joutuisit jättämään oman osuuden juoksemista väliin. Erityisesti kilpailu-, toimisto- ja IT-valiokunnissa on vielä tarjolla useita talkootehtäviä, joissa on hyötyä suunnistustaustasta. Mikäli haluat päästä kurkistamaan Jukolan järjestelyihin kulissien taakse ja voisit tehdä vaikka edes yhden talkoovuoron kisaviikonlopun aikana (tai jo ennen sitä), ilmoittaudu talkoorekisteriin ja otamme sinuun yhteyttä. Ilmoittautua voit oheisen linkin takaa: https://www.lyyti.fi/reg/Lukkari-Jukola.

Nähdään Mynämäessä 18.-19.6.2022!

Terveisin,
Lukkari-Jukolan 2022 järjestelytiimin puolesta
Petri Paukkunen, kilpailunjohtaja

» Kisasivut

Arto - 30.04.2022 17:57

Ykkössuunnat ke 27.4. Laperlassa

Tämän keskiviikon Ykkössuuntien radat Laperlassa on suunniteltu maaston lumettomiin kohtiin. Ojat on mahdollista kiertää. Maasto on melko lumeton. Radat 5,8 km (18 rastia) ja 4,0 km (13 rastia) ovat mittakaavalla 1:10 000. Radat 2,6 km (12 rastia) sekä 1,0 km (6 rastia) ovat mittakaavalla 1: 7500. Opastus paikalle tieltä 110 Laperlasta. Metsään klo 17 alkaen.

Klo 17 on myös tarjolla opastus 1,0 km radalla.

Tervetuloa!

» Ykkössuunnat 2022

Arto - 25.04.2022 21:08

Salon Seudun Rastiviesti 2022

Perttelin Peikoilta ennakkotietona, että Salon Seudun Rastiviesti järjestetään tänä vuonna tiistaina 31.5. paikan ollessa Perttelin Nokka-Hiisi. Lisätietoja tulee lähempänä.

Tapahtuma on lisätty Netti-ilmoon, jonka lisäksi aina voi ilmoittautua myös minulle (arto(a)suomusjarvensisu.fi). Toivomme runsasta osanottoa!

Ensi vuonna järjestelyvuorossa on Sisu.

» Netti-ilmo

Arto - 18.04.2022 18:07

Naisten sählyvuoro sunnuntaisin

Tulevana sunnuntaina aloitetaan Sisun naisten sählyvuoro Suomusjärven koululla. Vuoro on klo 17.30 - 19.00. Vuorot jatkuvat kesäkuun alulle.

Arto - 05.04.2022 19:14

OCAD-koulutuksia

Jos alkuvuonna jäi Suunnistusliiton OCAD-koulutukset väliin, mutta kesäkauden lähestyessä niihin olisi kiinnostusta, koulutuksia ollaan uusimassa. Kalenterissa on jo OCAD:n ja ratamestaritoimintojen peruskurssit, joihin osallistuminen on ilmaista. Kannattaa muutenkin seurata Suunnistusliiton koulutustarjontaa, jonne tulee säännöllisesti uusia koulutuksia.

Vielä ehtii mukaan myös tämän lauantain ratamestarikouluun Lahnajärvelle. Koulutus sisältää kuitenkin hieman ennakkoperehtymistä, joten viimeistään torstaina olisi syytä ilmoittautua minulle.

» Suunnistusliiton koulutuskalenteri

Arto - 23.03.2022 18:25

Lukkari-Jukolan ilmoittautuminen

Muistutuksena, että kesän Lukkari-Jukolan ensimmäinen ilmoittautumisporras sulkeutuu reilun viikon kuluttua. Jotta osaamme ilmoittaa mahdollisimman oikean määrän joukkueita jo tässä vaiheessa, pyytäisin kaikkia kiinnostuneita ilmoittautumaan Netti-ilmoon tai minulle (arto (a) suomusjarvensisu.fi).

Jos tapahtuma jää osaltasi tällä kertaa väliin, myös sen ilmoittaminen auttaa joukkueiden määrän miettimistä ja myöhempää joukkueiden kokoamista.

» Kisasivut

Arto - 22.01.2022 12:28

Suunnistusliiton OCAD-koulutukset

Päivitys aiempaan uutiseen. Suunnistusliiton koulutuskalenteriin on nyt lisätty lisää koulutuksia mukaan lukien OCAD-jatkokoulutuksia:

» 11.1. | OCAD-ohjelman perusteet (Teams)
» 25.1. | OCAD-ratojen piirtämisen perusteet (Teams)
» 8.2. | Suunnistuskartan pohja-aineiston laatiminen OCADilla (Teams)
» 1.3. | OCAD-ratojen piirtämisen jatkokurssi (Teams)

Kaksi viimeisintä ovat maksullisia. Seura korvaa nämä osallistujille. Ota yhteyttä minuun tämän osalta. (Päivitys: Näyttää siltä, että voisin maksullisten koulutusten osalta hoitaa myös ilmoittautumisen ja maksun suoraan.)

Huomaa, että tiistaisen koulutuksen viimeinen ilmoittautumispäivä on tänään.

Samalla tiedoksi, että seuralle on hankittu uusia OCAD-lisenssejä. Lisensointimallin vuoksi samanaikaisten käyttäjien määrä on varsin rajallinen. Tämänkin asian suhteen voi olla yhteydessä minuun.

» Suunnistusliiton koulutuskalenteri

Arto - 09.01.2022 13:27